LEENA PYYLAMPI
 
» Etusivulle

ERITYISESTI NAISILLE
(voisi tehdä hyvää myös miehille...)

Leena antaa lauluillaan rohkeasti sanoja naisen tunteille ja ajatuksille eri elämäntilanteissa, surussa ja ilossa: perhe-elämä, parisuhde, ihmisenä kypsyminen, yhteiskunnan osana oleminen taiteilijana ja naisena. Omasta kokemuksesta kumpuavat laulut ja runot myös vaikeammista aiheista kuten erosta ja sairastumisesta, selviämisestä ja elämänenergian löytämisestä.

Leena on parhaimmillaan sytyttävä, energisoiva, voimaannuttava, ajatuksia herättävä, koskettava, herkkä, satiirinen ja hyvin täydesti läsnä. Omien laulujensa ja runojensa muassa hän tuo esille myös muiden naiskirjailijoiden tekstejä ja runoja.

”Tietenkin laulan naisten tuntoja; mistä muusta tietäisin näin paljon!”

Ohjelmistossa on mm.

Konserteissa ja esityksissä syvinä teemoina ovat läheisyys, elinvoima, ilo, rakkaus, huolenpito, ihmisen ja luonnon kunnioittaminen, jakaminen, hyväksyminen ja suvaitsevaisuus. Tärkeää on myös läheinen ja lämmin vuorovaikutus. Leena suunnittelee ohjelman joka kerta erikseen tilaisuuteen sopivaksi painopisteen mukaan. Esitykset sopivat niin hauskoihin illanviettoihin, perhetyöhön tai nautinnolliseen konserttiinkin.


Tässä joitain esimerkkejä esityksistä

Täältä löytyy valmiita laulelmakonsertteja tilattavaksi arki- ja juhlatilaisuuksiin.
Lyhyitä näytteitä Matkalla-konsertista YouTube-videona. Vanhemmat levyt löytyvät Spotifystä. Runokirjoista tietoa täältä.

Tarvittaessa tuon mukanani oman sähköpianon ja äänentoistolaitteet.

”Niin, olen seurallinen, näyttävä, iloinen, osaava ja rohkea, kyllä, mutta olen myös tavallinen nainen, kaipaan hellyyttä, huolenpitoa, läheisyyttä, tavallista arkiseuraa, yhdessä tekemistä. Älä siis suotta pelkää, tule...” -Leena-

”Sinä tunnet jo maailman ihanimman naisen. Hän on ajattelevainen, ymmärtäväinen, erehtyväinen ihminen. Hän on paras ystäväsi. Hän katsoo sinua peilistä joka aamu. Kyllä, maailman ihanin nainen, se olet sinä itse! Miten pidät hänestä hyvää huolta?” -Leena-

”Metsä on mun meditaatio
Laulu paras työni
Kiitollisuus uskontoni
Rakkaus kaunein lahja
jonka voin saada, antaa ja jakaa”
-Leena-

Hinta

Hinta neuvotellaan erikseen, tässä osviittaa:

(Hinnat alv 0 %. Arvonlisäveroa ei lisätä hintoihin.)