LEENA PYYLAMPI
 
» Etusivulle

Laulaja-pianisti Leena Pyylampi

Tilattavissa tilaisuuteesi ajatuksella ja lämmöllä suunniteltua, sydämellä ja taidolla esitettyä musiikkiohjelmaa; tunnelmaa, iloa, elämyksiä, yhteisöllisyyttä.

Esiinnyn niin perhe- kuin yritysjuhlissa, erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa.

Olen vuodesta 1995 toiminut päätoimisena muusikkona. Minulla on pitkä klassinen koulutus niin pianosta kuin laulusta, joten ohjelmistoni on laaja ja sisältä mm. laulelmia, iskelmiä, poppia, kupletteja, tanssimusiikkia, viihdemusiikkia, perinteistä jazzia, musikaalisävelmiä ja lastenlauluja. Omat laulut tuovat uutta tuulahdusta tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Ja tilauksesta sävellän uuden laulun.

Laadin ohjelman tilaajan toiveiden mukaan ja tilanteen mukaan ohjelmassa voi olla taidokkaita musiikkinumeroita, musiikillista standuppia, herkkiä tunnelmakuvia tai vaikka yhteislauluja. Voin myös juontaa juhlat.

Tässä joitain esimerkkejä juhlista. Myös valmiisiin konsertteihin voi tutustua, niitä muuntelen tilanteen ja juhlan mukaan.

Oman sähköpianon ja hyvälaatuiset äänentoistolaitteet tuon tarvittaessa mukanani.

Suomen kielen lisäksi laulan ja puhun sujuvasti myös englanniksi. Muut laulukielet ovat italia, ruotsi ja saksa.

Hinta

Hinta neuvotellaan aina esityskohtaisesti, tässä muutamia esimerkkejä

(Hinnat alv 0 %. Arvonlisäveroa ei lisätä hintoihin.)